Kausi 1996-1997

Edustusjoukkue I-divarissa

Edustusjoukkue jatkoi taivaltaan I-divarissa liigapaikan valuttua käsistä viime meterillä edellisen kauden lopulla. I-divarissa vauhti oli edelleen kovaa ja joukkue ylsi runkosarjassa jälleen kakkoseksi joensuulaisen JoeKan jälkeen. Jatko-otteluissa KuKaPa kuitenkin lähetti EPan kesälomille tylysti kahden ottelun yhteismaalein 19-7.
EPasta Tommi Huovinen voitti runkosarjan pistepörssin yhdessä Joensuun Marko Ikosen kanssa. Tommi Kirjavainen ja Sami Korhonen säestivät Huovista pisteiden tehtailussa.
Jari Koistinen valmensi joukkuetta. JoeKa nousi kauden päätteeksi Kaukisliigaan
yhdessä Turun Gurujen (nyk. Pyrkivä) kanssa. Liigasta I-divariin matkasivat MAKS-91 ja PVV.

Naiset Suomen Mestariksi

Naiset saavuttivat ensimmäisen Suomen Mestaruutensa voittmalla ensin runkosarjan
ja sen päätteeksi välierässä kaatui Gazon Boulette 7-3 ja finaalissa TRIO-90 maalein 6-2.
Finaalissa Vilja Lipsonen paukautti komeat neljä maalia. Huomioitavaa on myös se, että finaalia seurasi Varkauden Kämärillä 535 katsojaa.

Junioreissa kausi vietettiin pienemmissä piireissä, jonka vuoksi seurasta
ei osallistunut yhtään juniorijoukkuetta SM-lopputurnauksiin.