Jääkiekon SM-liiga 2019-2020 – mitä on odotettavissa?

Jääkiekon kotimainen liigakausi starttaa 12. syyskuuta 2019 HPK:n puolustaessa seurahistoriansa toista mestaruutta. Mukana ovat viime kaudelta tutut 15 joukkuetta, joihin luomme lyhyen katsauksen tässä artikkelissa – aakkosjärjestyksessä.

HIFK

Pääkaupungin kunniaa sarjassa yksin puolustava HIFK jäi viime kaudella neljänneksi häviten pronssiottelussa Tapparalla. Tällä kaudella joukkuetta on arvioitu jälleen kärkikamppailuihin, ja tässä uusina pelaajina ovat avittamassa mm. Pelicansista vahvuuteen liittyvät Mikko Kousa ja Jesse Saarinen. Pudotuspelit kutsuvat.

HPK

Viime keväänä yllätysmestaruutta juhlinut HPK:sta tuskin on uusimaan mestaruuttaan: suora paikka pleijareihinkin lienee jo työn takana. Joukkue on heikentynyt selkeästi kärjen osalta. Toisaalta runko on sama, ja Pennasen projekti on tulossa päätökseensä. Ehkäpä Kerho näyttää skeptikoille?

Ilves

Siirtomarkkinoilla Ilves näyttää kuukausi ennen kauden alkua voittajalta. Kannattajien keskuudessa vaikuttaa vallitsevan positiivinen ja odottava tunnelma – mikä ei tosin aiempina kausina ole luvannut hyvää menestyksen kannalta. Saako Karri Kiven Ilves-kausi kruununsa? Nähdäänkö keväällä täysin tamperelainen finaali? Kaikki on mahdollista.

Jukurit

Jukurit onnistui jättämään viime kaudella taakseen vain Ässät, eikä se poikkeuksellisen heikon kauden pelanneen porilaisnipun tilan huomioiden ollut suuri saavutus. Mikkelissä tuskin nähdään tälläkään kaudella kovin paljon parempaa suoritusta: jumbopaikka näyttää todennäköisimmältä Pekka Kangasalustan johtamalle laumalle.

JYP

JYPiä on syytetty hajuttomuudesta ja mauttomuudesta oikeastaan koko historiansa ajan, ja hieman sellaisilta vaikuttavat odotukset joukkuetta kohtaan tulevaa kautta 2019-2020 ajatellenkin. Kuukausi ennen avausottelua JYP vaikuttaa tasaisen varmalta keskikastin nipulta, joka taistelee parhaimmassa tapauksessa viimeisestä suorasta playoff-paikasta, tuskin tätä isommista asioista.

KalPa

Kuopiossa on kovat odotukset KalPan noususta takaisin parrasvaloihin heikon kauden jälkeen, mutta perusteita odotuksille on vaikea nähdä. Pelkkä Jussi Timosen paluu tuskin riittää viemään seuraa viime kautta paremmille sijoituksille: pudotuspelien ensimmäinen kierroskin hankalasti jos laisinkaan saavutettavissa.

KooKoo

KooKoo-leirissä odotukset taas eivät ole suuret, mutta tietty yllätyspotentiaali kouvolalaisnippuun saattaa sisältyä. Joukkueessa on muutamia mielenkiintoisia nimiä, kuten Norjan maajoukkueen luottokalustoon kuuluva Alexander Bonsaksen, joka nousee tulevalla kaudella myös KooKoon kapteeniksi. Ulkomaalaiskapteenit eivät ole Liigassa yleinen juttu, mikä kielii jotakin norjalaisen arvostuksesta.

Kärpät

Viime kauden hopeajoukkue lienee mitä suurimmalla todennäköisyydellä taaskin kärkikahinoissa ja on monien kirjoissa se ykkössuosikki mestariksi. Kärppien mestaruus ei tosiaan olisi yllätys, mutta kärki on tasainen: vielä ei Mikko Mannerin tiimin kannata liikaa miettiä mestaruusjuhlia. Viime kauden kalkkiviivoilla koettu pettymys on varmasti vielä kirkkaana mielessä. Se pitää pystyä kääntämään voimavaraksi.

Lukko

Raumalla ollaan siinä pisteessä, että kärkiviisikon ulkopuolelle jäämistä voisi pitää pettymyksenä ja jopa epäonnistumisena. Laadukkaat ulkomaanavut tulopuolella pitää saada integroitua joukkueeseen: tällöin tulos on hyvä. Mitalit eivät jääne ainakaan kauas tältä porukalta.

Pelicans

Mastojen kaupungin ylpeydellä tekeminen on nousujohteista ja voi kantaa tällä kaudella hedelmää toden teolla. Edes finaalipaikka keväällä ei olisi mikään jättiyllätys, mutta toisaalta jo suoraa playoff-paikkaa voisi pitää onnistumisen merkkinä. Vain maalivahti Jakub Skarekin siirtyminen Pohjois-Amerikkaan kauden kynnyksellä herättää pienoisen kysymyksen.

SaiPa

Viime kauden yhdeksättä sijaa voitaneen pitää SaiPan tapauksessa ylisuorittamisena: nyt on turvallista veikata joukkueen palaavan lähemmäs jumbosijaa. Pleijaripaikka olisi iso onnistuminen ja nappisuoritus.

Sport

Sport jäi viime kaudella pisteen päähän pleijareiden ykköskierroksesta, ja samansuuntaista kamppailua lienee tälläkin kaudella luvassa. Ertyistä huomiota kannattaa kiinnittää ulkomaalaisvahvistuksiin, jotka lienevät melkoisia tupla tai kuitti -tapauksia.

Tappara

Pronssi haluttaisiin kirkastaa, ja siihen Tampereella on realistiset saumat. Maalivahtipeli on jonkinasteinen kysymysmerkki, mutta etenkin luisteluvoiman osalta joukkue on vahvistunut todella merkittävästi. Jos (ja tämä on iso ”jos”) Rautakorpi skarppaa vielä reagoinnin suhteen ottelun sisällä, mestaruus voi olla lähellä.

TPS

Keskikastin materiaalia. Siltä Palloseura näyttää, ja suora playoff-paikka lienee tällekin joukkueelle melko lailla maksimisuoritus. Viime kauden pleijarien floppi halutaan varmasti unohtaa, mutta mitalipeleihin en jaksa uskoa turkulaisten lennon kantavan.

Ässät

Pataporukka tuskin tulee tällä kaudella jäämään jumboksi, mutta pudotuspelipaikan puolesta ei ehkä kannata karhukaupungissa lyödä vetoa turhan suurin panoksin. Valoa tunnelin päässä on kuitenkin näkyvissä: Ari-Pekka Selinin vanavedessä haaviin on tarttunut mielenkiintoisia pelaajia ja harjoituskauden ensimmäiset otteet ovat olleet lupaavia.